"Ei enään ikinä soluun!", oli ainut vaatimus alkaessani etsiä itselleni pysyvää kotia Helsingistä joulukuussa. Etsin asuntoa päivittäin ja suunnittelin.
En miettinyt rahaa koskaan. Ajattelin, että sitä on. Ei ole vaihtoehtoa, ettei rahaa löytyisi mistään. Pakkohan sitä on jollakin olla! Jos kela kerran ilmoittaa, että vanhempani tienaavat liikaa enkä siksi voi saada opintotukea, niin miksi se ei yllättäen meinaakaan sitä että rahaa olisi minulle niin paljon kuin ikinä haluan? Sen hyväksyminen on ollut hyvin vaikeaa ja turvaudun vanhempieni taloudelliseen tilanteensa edelleen aivan liikaa, siinä missä haluaisin kuitenkin olla täysin itsenäinen ja elättää itse itseni.
Olen asunut nyt yli 2,5 vuotta solussa, keskellä peltoja ja metsää. Fysioterapiassa puhuttiinkin tästä, että vaikken ehkä vielä pysty ymmärtämään kuinka paljon juuri se, että ongelmat on vain joutunut kohtaamaan eikä niitä ole päässyt pakoon - on kasvattanut. Olen ollut näiden samojen naamojen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa jos en samassa huoneessa, niin hyvin lähellä. Näen heitä tiiviimmin kuin omia vanhempiani, muuta perhettäni, ystäviäni tai kummityttöäni.
Toisaalta se on ollut hyvin ihanaa. Elää samassa vuorokausirytmissä ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista ja aina löytyy joku, joka tekee samaa tehtävää. Kokkaillaan hyvää ruokaa, juodaan teetä, pelataan korttia ja ollaan vaan.
Ja ehkä juuri ne hyvät kokemukset saivat minut kuitenkin taipumaan soluasuntoon. Minua vie eteenpäin se, että se on vain pieni osa tulevaisuuttani ja ihan uudessa ympäristössä. Siitä on hyvä jatkaa sitten kotiin, jossa voi elää vapaammin tai olla pois viikon ilman että kukaan ihmettelee.
Vakuutusnaisen kysyessä, mikä on uusi osoitteeni, tuntui todella oudolta sanoa joku muu osoite kuin se, missä olen ollut kirjoilla puolet lapsuudestani.
Vaikka en ole koskaan ajatellut, että koteja voisi olla vain yksi, niin minulla on kuitenkin ollut koko elämäni aikana vain kaksi sellaista kotia, mihin olen saanut postini ja minkä olen ilmoittanut osoitteekseni. Nyt olen saamatta kolmatta, joka vieläpä on Helsingissä.
Oon aika onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti