Eikä rahaa.
Soitin tänään kotipaikkakuntani sosiaalitoimistoon. Tuntui kamalalta tajuta oma rahatilanne, tai siis se ettei sitä ole. Elämä pyörii vanhempien rahojen ympärillä ja oon vaan tekemättä juurikaan mitään.
Sosiaalivirkailijaakin se tuntui ärsyttävän suuresti. Sen asenne tarttui muhun ja lopulta kiitin ja ilmoitin asuvani ensi kevään sillan alla. Vaikka en mä nyt kai oikeasti sellaiseen elämään edes kykenisi. Ehkä mun luonnekin estää sen, oon kuitenkin aina mennyt vaikka aidan läpi jos yli eikä ali ole jostakin syystä päässyt. Kuten tänään, kun menin pitämään oppituntia.
Mä kärsin vaikeasta esiintymispelosta. Tai ei ehkä edes pelkästä esiintymispelosta, pelkään nimittäin puhelinsoittojakin, sillä mulle ilmeet ja muut eleet on hyvin tärkeitä ja tulkitsen ihmistä paljon niiden perusteella.
Kuitenkin, oon joskus nauttinut esiintymisestä. Muistan kuinka ala-asteella sai lueskella koko luokalle mielikuvituksella väritettyjä tarinoita melkein viikottain. Sitten tapahtui jotain ja opin jännittämään. Jännitin niin että pyörtyilin lavalle ja minne tahansa muuallekin. Mutta en lopettanut esillä oloa koskaan, vaikka edelleen saatan oksennella enkä pysty syömään tai nukkumaan. Joka kerran jälkeen oon kuitenkin voittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti