Olen luovuttaja

Mä oon ajatellut aina, että jos meidän kehossa on jotain, mikä uusiutuu ja josta joku toinenkin voi hyötyä, niin miksi se täytyisi kuitenkin omia vain itselleen.
Mun kohdalla kyseessä olisi verenluovutus. Siitäkin huolimatta että pyörryn yleensä aina kun piikki menee ihoni lävitse, mutta minä en kuole siihen - toisin kuin se, joka ei voi saada verensiirtoa siksi ettei verta ole.
Kuitenkin kun lopulta täytin vaaditun 18 vuotta, oli syitä ja tekosyitä vähän liikaa. Punaisen ristin vaatimukset on tietenkin myös aika tiukat ja tammikuussa pakkaa tuli sekoittamaan vielä tuo alahuulta koristava huulilävistys, josta tuli siis neljän kuukauden kielto. Sitten tuli vähän myöhemmin vielä akupunktio ja neljän kuukauden laskeminen alkoi alusta.

Maanantaina mä lopulta sitten menin Sanomatalon veripalveluun kysyäkseni, estääkö mun käyttämä lääkitys luovuttamisen ja onko noin muutenkaan mitään syitä, miksi en voisi luovuttaa verta. Hetkeä myöhemmin löysin itseni puristamasta sideharsokääröä, vaikka en ajatellut asiaa tekeväni vielä.

Hoitajan lauseet "Tämä ei ole luovutus." "Voit tulla joku toinen päivä kokeilemaan uudestaan ja jos ei silloinkaan tule verta tarpeeksi niin kannattaa miettiä muita keinoja auttaa."
Vaikka se ei ole sen vika - eikä kenenkään muunkaan - niin eniten ärsytti se anteeksi pyytely. Huomasin, että on tajuttoman vaikeaa kestää pettymys, minkä oma kroppa voi aiheuttaa. Tietenkin selkäsairauden myötä niitä on koettu paljon, mutta aina on voinut asettaa jonkun tavoitteen ja mennä sitä kohti. Verisuonille en voi mitään (vaikka tänään kysyinkin Jenniltä että voikohan verisuonia kasvattaa samalla tavalla kuin jotkut kasvattaa lihaksia pillereillä... :D)
Tuntui typerältä saada pinssi ensimmäisestä luovutuskerrasta ja kangaskassi, missä lukee "hengenpelastaja." Valettahan se on.

 Ps. Söin tänään hodarin ärrällä. Ja oli muuten oikeesti hyvää. Vaikka mun tekemää lasangnettea ja avokadosalaattia ei voita mikään. Nyt mä kuitenkin rupeen peseen pyykkiä, sit voisin vähän syödä edellämainittuja herkkuja ja sitten elämäni ensimmäinen asuntonäyttö!! Tai no toinen, mutta siitä ensimmäisestä en juurikaan muista mitään. Mitä nyt lopulta muutettiin siihen asuntoon.