On muka liian vähän aikaa jäljellä

Kuuntelin yläasteikäisenä paljon Yö-yhtyettä. Kuvittelin usein, että ne biisit kertovat musta / mun tutuista. Nyt monien vuosien jälkeen, löysin tuon bändin uudestaan. Tuntuu hyvältä, vähän haikealtakin.
Ymmärsin, ettei mikään ole enää samalla tavalla. Mä en kuulu samoihin piireihin, en tunne kotikaupungin kuvioita, yleisiä teinien hengauspaikkoja, uimarantojen sinilevätilannetta tai vaatekauppoja. Mä en tunne mitään enää samalla tavalla kuin ennen. Vaikka haluaisin olla lähellä, olen kaukana. Äiti sen sanoi, ensimmäinen kesä kuuteen vuoteen, kun en ole menossa viikoksi ratsastusleirille.

Mun koti ei oo täällä. Tuntuu tosi hyvältä kertoa pohjanmaalaisista juurista ja sanoa asuvansa Helsingissä. Stadilainen musta ei ikinä tule, mutta helsinkiläiseksi muutun ehkä joskus. Paitsi että mun tuleva koti on Vantaan rajalla, mutta mitä väliä ;)

Kuitenkin monen vuoden tauon jälkeen huomaan löytäväni Kokkolasta hyviä asioita. Siellä on ehkä kaksi kauppaa, mitä ei ole Helsingissä ja rakastuin niiden molempien tarjontaan ja hintaan. Melkein niin paljon, että punnitsin niiden ja IKEAn välillä. Mun kummityttökin on jo iso tyttö, se nauraa mulle ja mun kanssa. Vietin aikaa myös mun lapsuuden kaverin kanssa ja joku siinä on, mutta rakastun aina niiden vanhimpaan koiraan. Kuten nytkin.

Tunnen Kokkolasta enemmän ihmisiä, mutta silti tuntuu hyvältä huomata, että oikeastaan kaikki vähäiset ihmiset, joita tunnen Helsingin lähettyviltä, on mulle tosi rakkaita. Osan niistä olen tuntenut vasta hetken, joidenkin kanssa ollaan nähty ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Uskon todellakin siihen, että netistä voi löytää pitkäaikaisia ystäviä.