Muutaman päivän Pohjanmaa-kiertue taas takana. Koska matkustan sinne usein lähinnä junalla, oli nyt loistavaa vaihtelua mennä äidin kaverin kyydissä. Se haki mut maanantaina keskeltä ikkunaremonttia ja vei illalla mut suoraan vanhempien kotiovelle. Matkan aikana käytiin kirppiksellä ja kivoilla huoltoasemilla. Kävin myös ensimmäistä kertaa Juustoportilla, josta ostin myös aivan taivaallista suklaata (ja vähän herkkuja joululahjaksi, mutta voi olla että syön ne itse, kuten suklaakalenterinikin sisällön jo ;))
Oikeastaan samantien kun saavuin Kokkolaan, alkoi sairastelu. Nukuin 18 tuntia putkeen ja olin ihan tukossa. Vähän jaksoin kokata, mutta lenkkivaatteita en ottanut edes esille.
Tiistai-keskiviikko välinen yö meni valvoen. Aamu neljältä löytyi jopa tekemistä, kun mun Vaasan kaveri alkoi soittelemaan. Puhuttiin kolme tuntia, jonka jälkeen lähdin sen luokse yhdeksi yöksi! Me ollaan viimeiset kolme vuotta sairasteltu samat pöpöt yhdessä Opistolla asuen, joten tiesin että vaikka en muita kipeänä viitsi nähdä, jaksan kyllä tuon sankarin kanssa silloinkin olla! :D
Mä tykkään tosi paljon siitä elämänasenteesta, mikä meillä molemmilla on. Se ei ehkä aina sovi samaan muottiin muiden kanssa, mutta tärkeintä on mun mielestä se että nauttii siitä itse. Toki mä myönnän, että esim. mun unirytmiä voisi kutsua jo ongelmaksi ja muutenkin täytyisi joskus kääntää kalenterin sivua, mutta oon silti onnellinen.
Pohdin myös paljon syitä siihen, miksi käyn porukoiden luona aika usein. En voi perustella sitä mitenkään. Pääsääntöisestihän oon hyvin äkkipikainen, jopa aggressiivinen koko sen ajan mitä vietän siellä. Musta tulee siellä esille aina ne piirteet, mitä isässäni eniten oon inhonnut. Hermostun äidille aivan kaikesta ja kiihdyn nollasta sataan nopeampaa kuin Joonatan Sievisen ferrari.
Tietenkin mulla on siellä paljon myös muita sukulaisia ja varsinkin silloin kun suvun pienimmät mulle soittaa niin tulee aivan kamala ikävä. Silloin sitä kuin vahingossa lupaa että kohta nähdään ja ostaa junaliput.
Meen vielä tän vuoden puolella Kokkolaan kahdesti. Mä huomaan stressaavani asiaa jo nyt. Ei mun koti ole siellä. Tietenkin kivoja juhlia tulossa - ensin siskon nuorimman ristiäiset ja sitten joulu, mutta silti on sellainen olo etten halua. Mä itseasiassa kirjoitin pari viikkoa sitten tekstin missä kerroin tarkemmin syitä ja seurauksia sille, että päätin lähteä sieltä heti peruskoulun jälkeen. Koska sen ajanjakson muistelu herätti mussa hyvin vahvoja tuntemuksia, päätin jättää sen ainakin vielä toistaiseksi julkaisematta.
Harmi, että niistä voimakkaista tuntemuksista onni ei kuulu joukkoon. Vaikka oonkin todella onnellinen siitä päätöksestä. Edelleen. Mutta tuntemattomasta ikävästä en osaa päästää irti. Ne on varmaan ne juuret, mistä puhuttiin kun lähin Opistoltakin. Ikinä ei saa unohtaa mistä on tullut. Sen tietää myös tämä kokkolalainen:
Mussa aina liehuu mun pohjanmaan tuulia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti