Oikeasti oli tarkoitus kirjoittaa jo eilen, sillä silloin tuli tasan kaksi vuotta siitä, kun mun selkä magneettikuvattiin. Lisäksi eilen alkoi viimeinen viikko, jona olen kirjoilla vanhempieni luona. Tai eihän sitä koskaan voi tietää, vaikka palaisinkin häntä koipien välissä takaisin, mutta ihan heti en usko niin tapahtuvan.
Tänäänkin oli kyllä taas päivä, joka pysyy mukana. Miltein kolme vuotta kestänyt hoitosuhde fysioterapiaan päättyi. Onhan se ollut tietenkin aina välillä tauolla kun ei olla oltu samalla paikkakunnalla ja silloin kerran kun kerkesin hairahtua toiseen paikkaan, mutta tänään kaikki on kuitenkin jotenkin paljon lopullisempaa. Enkä varmaan koskaan ole ollut tuolla niin hiljaa kuin tänään. Tuntui vain, että mitään asioita ei voi kiteyttää kolmeen vuoteen ja lopulta jo siltä, että eihän tässä asiaa ollutkaan. Pelättyä itkuakaan ei tullut, joka on outoa ottaen huomioon että itken yleensä aina kun halaan jotakin jäähyväisten merkiksi. Vaikka kyseessä olisikin uusi tuttavuus ja halaus, joka kertoo vain siitä että toivottavasti nähdään taas pian. Ja siitä toivoo tietenkin tuonkin halauksen olevan lupauksena.
Tuossa ensimmäisessä kuvassa kuva jostakin uudesta, mummoille suunnatusta lehdestä ja Mignon-munasta. Ne oli mun junatekemiset ja tuosta lehdestä sai myös paljon tekstejä julisteeseen, jonka annoin fysioterapeutilleni. Tuossa tokassa kuvassa onkin pieni pala siitä.
Kuitenkin tuosta mummolehdestä vielä sen verran, että siitä pyörii hyvin rasittava mainos tv:ssä ja tuossa kannessa on juttua myös työministeri Lauri Ihalaisesta, jota Veli Sikiö on kertonut pelkäävänsä, sillä Lauri ei anna hänen syrjäytyä rauhassa. Minä taas en Lauria pelkää, vaan olen ollut hänen kanssaan erään maakuntalehden kansikuvassa muutama kuukausi sitten.
Mutta nyt toivomaan, että huomennakin lämmin aamuaurinko herättää kohti uusia seikkailuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti