Voiko ihanemmin päivä enää alkaa.....! Oikeastaan heti herättyäni lähdin käymään keskustassa, jossa ostin yhdeltä tyypiltä untuvatyynyn ja -peiton. Mainittakoot nyt vielä, että ajattelin vain ja ainoastaan vieraita (joita mulla ei kyllä oikeasti edes juurikaan näy), sillä olen itse untuva-allergikko.
Tämän lisäksi keskustassa jaettiin ilmaisia frezza-kahveja ja sain siitä sitten junassa nautiskella kun tulin takaisin kotiin. Ajattelin että alan nukkumaan, sillä en ole vielä kokonaan toipunut flunssasta, jonka sain pohjanmaareissultani, mutta sitten sain facebookissa viestin. Mun muuttolaatikot pääsi vihdoin uuteen kotiin!
Tunnin päästä suuntaan keskustaan uudelleen, sillä Krista täyttää tänään pyöreitä ja ollaan menossa kahville. En tiedä onko Kristalla ja Jennillä jokin suunnitelma, minne, mutta ainakin itse haaveilen jo Lasipalatsin kahvilasta ja sen
törkyhintaisista leivoksista. <3
Mutta niin, viimeviikon ja muutaman päivän siitäkin edellisestä vietin Kokkolassa, josta oon siis kotoisin. Tein myös kahden vuorokauden matkan Vaasaan.
Näin tuon vähän yli viikon aikana oikeastaan kaikkia joita halusinkin ja pääsin juhlistamaan myös kummityttöni ensimmäistä syntymäpäivää. Vaikka oon ajatellut, että itken nykyään oikeastaan vaan jos katon jotain surullista ohjelmaa tai kuuntelen jotain herkkää biisiä (tai luen kirjan
Jonakin päivänä kaduttaa) niin mun muru saa kyllä samat tunteet pintaan. Juuri kun se aina kerkeää tottua muhun, pyytää syliin ja nauraa mulle ja mun kanssa, mä lähden pois. Ja kuitenkin oon aivan törkeen onnellinen siitä, että mulla on koti nimenomaan Helsingissä.
Kävin myös mun entisellä yläasteella. Tuntui, että oon taas se sama tyyppi, joka tuli ensimmäistä kertaa sinne. Mua jännitti ihan hirveesti. Istuin siellä kuin mikäkin seiskaluokkalainen, kuuntelin muiden hyviä juttuja ja yritin nauraa äänettömästi. Niin ja kävin tietenkin myös moikkaamassa muutamaa opettajaa. Yhdelle mun oli tarkoitus sanoa
kiitos, mutta sen sanominen olikin yllättävän hankalaa. Tuntui kuitenkin todella hyvältä, kun juurikin tämä samainen opettaja kertoi kuullessaan minkä ammatin itselleni opiskelin ysin jälkeen, että tää on varmaan ammatti, joka todellakin sopii mulle. Siltä mustakin tuntuu.
ps. Mun uusi ranskanbulldogi-laukku on mun uusin rakkaus. <3 Se yltää mua melkein lantioon, eli sain otettua mukaani myös tavaroita, joita en ajatellut saavani mukaan ilman että vuokraan pakettiautoa (jota en muuten todellakaan ajaisi itse!! Kävin kahtena päivänä ajelemassa ja tein enemmän virheitä mitä ikinä autokoulussa. Sen jälkeen myös pyörällä ajaminen pelotti aivan kamalasti :D)
pps. Sillä tuo rakkaus kuljetti mukaani myös ratsastuskypärän, kysynkin sinulta Jenni (lol en muista sun toista nimeä enkä aio mainita sukunimeä), tahdotko ratsastaa kanssani elämäsi loppuun saakka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti