Vuosi 2013

Vuosi 2013 oli paras. Mun elämässä tapahtui paljon, ja silti ei mitään. Mulla ei ole antaa teille juurikaan kuvia, eikä muutenkaan mitään kovin tarkasti - mutta muistellaan edellistä vuotta nyt niin hyvin kuin osataan.

Tammikuussa pakkasin laukkuni ja muutin pois Porvoon seudulta. Lopetin ihan huippu työssäoppimisjakson haikein mielin. Ja päätin etten enää koskaan muuta julkisilla.

Kevät meni odotellessa jotain suurempaa. En muista olleeni paljon oppitunneilla, vaikka koululla olinkin. Me nukuttiin kaverin kanssa lattialla toppavaatteet päällä. Välillä katottiin Housea ja tehtiin hyvää ruokaa. Niin ja pelattiin Aapelissa. Kokoajan.

Kuntoutuksessakin kävin vielä jossain vaiheessa. Papereihin tuli uusi diagnosi ja sain yksityisiä uimatunteja. Samoihin aikoihin lopetin fysioterapian Pohjanmaalla. Kuvittelin ottavani sen raskaammin, mitä lopulta otin. Olihan se sama ihminen ollut mun rinnalla kolme vuotta ja tiesi kaikki mun syvimmätkin salaisuudet.

Hain kouluihinkin. Muistan sen päivän. Aprillipäivänä. Olin ensimmäistä päivää helsinkiläinen, vaikka fyysisesti jumitin edelleen Pohjanmaalla.
Muuttopäivä oli 5.4. Huomasin tekeväni sen, mitä olin jo aiemmin manannut. Muutin julkisilla. Muistan istuneeni bussin 23 kyydissä hirveän tavaramäärän kanssa ja soittaneeni vihaisen puhelun äidille. Olin ihan poikki enkä edes tiennyt tarkkaan missä uusi koti sijaitsee.

Toukokuun lopussa matkasin vielä viikoksi Opistolle. Lusmuilu jatkui. Sillon oli tosi lämmin. Muistan maanneeni ehkä joka päivä takapihalla ja ottaneeni epätoivoisesti aurinkoa. Me pidettiin meidän luokan kanssa piknik ja yritettiin muutenkin viettää vielä viimeisen kerran paljon aikaa yhdessä.
Välillä istuin kyllä tunneillakin. Meillä oli kaikkia vierailijoita, jotka puhui meille tulevaisuudesta. Oon merkinnyt ihan kalenteriinikin yhden vierailijan kommentin. Me ei olla Helsingissä tai missään muuallakaan.
Sen viikon torstaina kävin elämäni ehkä parhaan keskustelun. Olin varautunut puhutteluun - jonka olisin ehkä kyllä ansainnut - mutta sain tosi rakentavaa palautetta ja lauseita, jotka kulkee mukana vieläkin.

Kesällä kävin asuntonäytöissä, hain töitä, hoidin tuttujen lapsia, rakensin päivärytmin etsivän nuorisotyön, uravalmennuksen, työkkärin ja sossun kalentereiden mukaan, matkustin Kangasniemelle kahdesti, Kokkolaankin ainakin saman verran. Vaasassa vietin aikaa mun Opistoaikaisen lusmuilukaverin kanssa. Ensimmäisen kerran jopa niin, ettei ollut sähköjä. Oltiin kynttilän valossa ja tehtiin ruoka kertakäyttögrillillä. Ihan mahtavaa.

Olin häissä, ristiäisissä kahdesti, kummitytön synttäreillä ja aina välillä Helsingin yöelämässä. Kävin Virossa.
Sisko odotti kolmatta lasta. Ne ei halunnut tietää sukupuolta, mutta olin varma että se on poika.

Jossain vaiheessa innostuin terveellisistä elämäntavoista. Hetkeksi. Aloin opettelemaan gluteenitonta ruokavaliota, mutta himo pullamössöön yllätti usein. Vaikeinta oli vastustaa R-Kioskin hodareita. Ja niitä munkkeja, missä on se vaaleanpunainen kuorrutus.

Kävin kahdella 4H:n kurssilla ja yhdellä ammattiliiton. Kuvittelin olevani aktiivinen, sillä nuo kaikki olivat täysin vapaaehtoisia ja niihin herääminen joka kerta yhtä tuskaa.

Lokakuussa syntyi se siskon lapsi. Poika 4420 grammaa. Näin sen kun se oli päivän ikäinen. Olin sattumalta silloin Kokkolassa. Ei harmittanut lähteä pois Kokkolasta, sillä tiesin palaavani kahden kuukauden päästä. Sinä päivänä mä pidin valkoiseen mekkoon puettua lasta sylissä. Se nukkui, haukotteli ja etsi mun tissiä. Sai nimensä.

29.11 aloitin työt kaupungilla. Kriiseilin samaan aikaan siitä täytyykö mun muuttaa ja mitä asioita pitää hoitaa ennen töihin menoa.

Hain muuten myös tv-ohjelmaan, johon en päässyt (huomaan miettiväni sitä edelleen, harmittaa.) Lisäksi oon ollut lehdessä ja esiintynyt karaokessa selvinpäin. Ollut Matti Nykäsen keikalla. Värjännyt hiukset vain kerran, meikannut pari kertaa enemmän. Saanut suuni lähes kokonaan tyhjäksi raudoista sekä harrastanut fb-kirppiksiä paljon.

Joulukuussa oli aika tasaista. Mä kävin töissä, voin hyvin ja tykkäsin mun kavereista ihan hirveesti. Soittelin etsivän nuorisotyöntekijän kanssa edelleen välillä, mutta muuten koin olevani aika itsenäinen.
Vuonna 2013 musta tuli aikuinen. Joka huutaa äidille kuin murrosikäinen ja huomaa käyttäytyvänsä töissä välillä kuin pieni lapsi.