Semmonen joulu

Mä olen meidän perheen lellivauva, joten mulle oli tosi kova pala se etten saanut kivoja lahjoja. Yllätyin siitä, kuinka voimakkaasti reagoin siihen ja kuinka paljon kateutta tunsin muiden onnesta.
Rehellisesti sanottuna tätä kirjoittaessanikin oon vielä silmät kosteina. Ollaan juuri käyty puhelinriita aiheesta miljoonannen kerran.

Ongelma voi olla osin siinäkin, että oon tottunut niin hyvään. Äiti on antanut mulle paljon rahaa varsinkin opiskeluaikoihin, mutta myös työttömyysaikana välillä sossuilta salaa. Me ollaan viime kuukausina soiteltu melkein päivittäin ja uskoin ehkä liikaa siihen, että äiti osaa lukea rivien välistä. Tietenkin varsinkin nyt töihin mentäessä ne vihjailut on enemmän olleet sellaisia, etten varsinaisesti tarvitse mitään - mullahan on kuitenkin työpaikka ja oon aikuinen.

Mä lähdin ehkä osittain tän lahjadraaman takia Kokkolasta pois aiemmin mitä ensin suunnittelin. Kerkesin kuitenkin leikkiä siskon vanhimpien lapsien kanssa, pitää kummipoikaa sylissä, ihailla mun kummitytön kehittymistä ja juoruta serkun kanssa.
Koko joulusta jäi silti tosi paska maku suuhun, sillä pilasin sen ehkä myös äidiltä.

En olis voinut kuvitellakaan, että epämieluisat lahjat vois saada mut niin suureen raivoon. Oon kuitenkin kuvitellut olevani sellainen, ettei mua nyt niin lopulta kiinnosta mitä saan ja oon käyttänyt kaiken energian siihen, kun jännitän tykkäävätkö muut niistä lahjoista mitkä itse oon antanut.

Mutta ei mitään huonoa ilman hyvää - tykkäsin Kristan ja Jennin lahjoista tosi paljon. Ei nekään mulle nyt mitään sellasta suurta ostanut, mutta niitä oli selkeesti mietitty ja Jari Sillanpää -paita sai mut nauramaan. Herkuista en muista mitään, söin ne sinä yönä kun paketit avasin. Oho.