Ja niin! Myös porkkanalaatikkoa ja porkkanamössöllä täytettyjä karjalanpiirakoita tein eilen yhden kaverin kanssa mun luona. Lopputulos ei ollut mikään kovin hyvä, mutta onpa ainakin ruokaa!
Täysin eroon en oo päässyt vehnästä, enkä tietoisesti siihen ole pyrkinytkään. Mutta pullat ja keksit korvaan yleensä jäätelöllä ja leipänä kelpaa vain uunissa käynyt ruispala. Pastan suhteen se on vähän vaikeampaa, sillä siinä missä normimakaronipussi (400 g) maksaa joku 30 senttiä, on vastaavanlainen gluteenittomana yli 3 euroa! Se tuntuu aina yhtä pahalta, mitä nyt tietää oikeesti että kroppa kiittää tästäkin.
Viimeaikaisissa eväissä tosin ei ole mitään ylpeyden aihetta. Monta päivää on työskennelty pelkän teen voimalla. Jos en lähde lounasravintolaan, unohdan yleensä syödä eväitä.. Ikäänkuin nälän tunne olisi kadonnut, mutta kuitenkin ruokaa haistaessa se herää henkiin ja saa kirjaimellisesti vedet kielelle! (mitähän siitäkin olis tullu jos oisin kokiksi opiskellut? Siis sen lisäksi että oon aika tunari keittiössä!)
Tähän samaan voisin nyt avautua selkäsairauden tuomista ongelmista. Sillon kun magneettikuvausten jälkeen käytiin lääkärin kanssa keskustelua siitä, millaista työtä voin tehdä - ei tullut mieleenkään ettei kroppa kestä toimistotyötäkään. Senhän pitäisi olla yksinkertaista!
Lääkärin mielipide oli, ettei tällä kropalla tulla ikinä tekemään töitä. Oon kauhistellut kaikki nämä vuodet sitä tuomiota, kunnes tänään havahduin että tää kipu alkaa oikeasti olemaan aika sietämätön.
Se mikä tässä on positiivista on ehdottomasti se, että mulla on ihan huippu työyhteisö! Sen lisäksi että oon oppinu tietämään kenen kahvipöytään meen, kenelle kerron ne kaikista huonoimmat vitsit ja kenen seurassa leikin aikuista, pystyin myös puhumaan siitä kuinka huono työtuoli mulla on. Eikä mennyt tuntiakaan, kun mulle ilmestyi satulatuoli! Nyt jännitetään, onko tästä apua. Tiedän onneksi, että täällä tehdään kaikkensa sen eteen että pystyn työskentelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti