Pitäis useammin järjestää tämmösiä juhlia, jos ihmiset tulee näin iloiseks.
Ja mua ei naurata. Ei yhtään.
Ja kun mua ei naurata, en todellakaan väännä kasvoilleni tekohymyä.
Ilonpilaaja.
Etsivä nuorisotyöntekijä soitti.
Kysyi, mättääkö töissä työ vai työkaverit.
Nauroin, ettei ainakaan työkaverit, kaikki on ollut niin mukavia.
(Eilen joku kysyi mistä tämmöinen helmi on löydetty
ja toinen huolehti ettei kaunokainen tee liian pitkää päivää.)
Miksi en sitten osaa iloita niiden kanssa, mennä mukaan?
Mä oon hukannut osan itsestäni.
En enää hymyile.
Mä tahdon huutaa.
ps. Mietin että pitäiskö ottaa angstiblogi uudestaan käyttöön kun tuntuu että mun kaikki viimeaikaiset kirjoitukset - erityisesti ne julkaisematta jääneet - on ollu tosi ahdasmielisiä. Vaikka ne todellisuudessa on hyvin pieni siivu mun arkea.
Kipeästä finnistä on vaan niin paljon helpompi kirjoittaa kuin niistä halauksista, joita saan duunissa tai niistä aamuista kun voi vaan kuunnella Aamulypsyä ja pyöriä yövaatteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti