Sitä hyvää huomista sai odottaa hiukan useamman aamun ajan. Haaste päivän ensimmäisistä sanoista jäi nopeasti, sillä on ollut vähän sumuista.
Oon joutunut poistumaan välillä kesken matkan ulos peläten tukehtuvani. Ihan kuin joku olisi jatkuvasti pitänyt käsiä kaulalla ja välillä puristanut kunnolla.
Välillä oon joutunut väkisin juomaan vettä ja ruuat joidenka näkeminen ei okseta ovat olleet aika vähissä. Se alkoi viemään kropasta lopulta kaikki mehut ja viimeistään silloin tiesin ettei näin voi enää jatkua.
Niinpä avasin suuni eilen. Olin tiennyt jo pitkään, kenelle uskallan olla rehellinen, joten lopulta ilman mitään alkuselittelyjä pudotin palan sydäntäni hänen eteensä. Vedin kuitenkin liinat kiinni melkein yhtä nopeasti ja seuraavaksi tilanne olikin se, että hän sanoi
tiedät mistä löydät mut kun oot valmis puhumaan ja lähti.
Jouduin ensimmäistä kertaa miettimään syitä tähän pahaan oloon. Mä olin vain pyörinyt kehää ja turvautunut parempaan huomiseen. Ja kun lopulta viimeisetkin palat osui yhteen tänään, olin valmis keskustelemaan ilman niitä en mä tiedä -vastauksia.
Tuntui hyvältä, kun halaamisen yhteydessä kerroin arvostavani häntä ja hän toisti sanat. Minulle.
Juuri tätä minä tarvitsin ja juuri arvottomuuden tunteen vuoksi minä tätä saatanan kehää pyörin.
Kuvat muistuttavat itseäni siitä, että vaikka jotkin asiat tuntuu olevan pelkkää paskaa - ei koko elämän tarvitse sitä olla.
Viikon kohokohtia tuon halausepisodin lisäksi ovat olleet Hyvät ja huonot uutiset -nauhoitukset ja projekti
pöydänjalka Töölöstä Tapanilaan. Naurua ja niitä ihmisiä jotka saavat mut hymyilemään ei puutu näistä mistäkään.
Ps. Onko mitään parempaa kuin saada ruokahalunsa takaisin? Ruoka tuoksuu, maistuu ja näyttää paremmalta kuin pitkiin aikoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti