Ajallisesti pitkä, mutta lopulta aika lyhyt.
tokaisin tänään töissä.
Oli oikeasti aika mahtava reissu.
Kävin siskon lapsien kanssa elokuvissa,
pidin niitä sylissä enemmän kuin koskaan.
Kuulin kun ne kertoi kuinka ikävä niillä on mua ollut,
ja tunnustin että niin mullakin.
Pelasin niiden kanssa pelejä (ja annoin niiden fuskata)
sekä katselin heidän leikkejään.
Ihastelin niiden pikkuveljeä,
jonka suurimmat tehtävät ovat vielä vaipan täyttäminen,
huutaminen, syöminen sekä tietenkin nukkuminen.
Mutta on se ihana.
Se hymyilee mulle.
Vietin kokonaisen päivän serkun ja sen tyttären kanssa.
Käytiin kirppiksellä, syötiin vehnäruokia, juteltiin.
Halailin niiden kissoja haaveillen jälleen omista.
Kummityttö pyysi syliin usein, antoi pusuja,
painoi päänsä mun syliin ja silitti mua.
Muskarissa leikittiin ja laulettiin.
Niin ja opetin uuden sanan.
Bookah. Robinin versio on tosin vähän eri.
Lapsuuden ystävän kanssa käytiin syömässä ulkona.
Haaveiltiin kylpylälomasta ja puhuttiin tulevaisuudesta.
Käytiin ajaa kylärinkiä ja popitettiin huonoa musiikkia.
Istuttiin sen poikaystävän huoneessa ja pelattiin tabletilla.
Päädyin ystävän luokse yöksi ja sain yökaverikseni myös kaksi koiraa.
Nukuin lähes 12 tuntia.
Mun suosikkisana tuon reissun aikana taisi olla jumalauta.
En ikinä ole käyttänyt sitä sanaa ja kiroilukin on viime vuosina jäänyt,
mutta yllättäen tuo sana sopi kaikkeen.
Tokaisu, mitä kuulin eniten oli tuu nyt pois sieltä stadista/hesasta.
Ja mikä parasta (ja samalla hyvin surullista),
huomasin että ne piirit on aivan liian pienet mulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti