Äitiä ja TOSsia

Ihan ensimmäisenä ärsyttää. En oo vieläkään jaksanut viedä puhelinta huoltoon, vaikka sillä ei voi ottaa kuvia. Tuntuu jopa yllättävän orvolta, kun hauskasta tilanteesta ei voikaan julkaista mitään instagramissa tai ei voi ottaa tänne blogiin kuvia. Ja ärsyttää niin kovin, ettei tee mieli edes netistä kopioida muiden ottamia kuvia. Mennään sitten ilman kuvia, huoh.
--
Äiti oli viime viikonloppuna käymässä täällä. En oo ennen ymmärtänytkään, kuinka landelainen se todellisuudessa on. Sovittiin, että mennään heti kun se tulee Ikeaan. Osittain myös siksi, ettei se ole ikinä käynnyt siellä. Siitä se kysymystulva sitten alkoikin.. Onko se kuin Kärkkäinen tai Tuuri? Tämän lisäksi se murehti onko Helsingistä Pohjanmaalle soittaminen kuinka kallista vai kannattaako soittaa sukulaisille vasta kun palaa takaisin juurilleen..

Ensimmäisenä äiti halus ikean aamupalalle. Syötiin ne ja sitten päästiinkin kiertelemään. Äiti rupes haaveilemaan, että josko niidenkin kodista tehtäisiin ikeakoti. Tosin vasta sitten kun ovat isän kanssa vanhainkodissa.

Lopulta saavuttiin mun kotiin kolmen ikeakassin kanssa ja lähdettiin oikeastaan heti keskustaan. Äidin oli pakko päästä Jennin ärrälle - siitäkin huolimatta ettei Jenni edes ollut töissä. Se osti veikkaushyllyt tyhjiksi ja mä pelasin pelikoneella Marja Tyrni -peliä. Se on ihan paras!
Sitten näytin äidille sen mun kuntoutuspaikan ja Kaaren. Kaaressa treffattiin myös Kristaa ja mentiin syömään. Tosin Krista mussutti vaan jotain pullaa, josta mun oli tarkoitus kysyä että oliko se hyvää, mutten muistanut!

Sokokselta mukaan tarttui aarre. Mä en IKINÄ oo käyttäny hajuvesiä, mutta Krista oli näyttänyt mulle jo aiemmin Clean -sarjan. Ne oli semmosia mietoja, ei liian hajuvesimäisiä ja tykästyin niihin jo silloin. Ja kun maksaja oli mukana niin nyt mä sitten tuoksun joka päivä pesuaineelta, hih!
--
Mitään muuta kummallista ei olekaan tapahtunut. Flunssa on kadonnut ja juoksen kilometrin alle yhdeksässä minuutissa, joka on mulle aika iso juttu! Vielä kun fysioterapian avulla saataisiin yläkroppa kuntoon ja vältyttäisiin isommilta lääkeannoksilta sekä leikkaukselta niin voisi taas huokaista.

Oikeesti huokaisen kyllä jo nyt. Mä tunnen että jossakin syvällä mun säärissä kasvaa lihakset ensimmäistä kertaa ja kotikin alkaa valmistumaan. Peilikuva näyttää vehnättömyyden takia eriltä ja vaikka oon niin onnellinen saadessani pullaa taidan pikkuhiljaa olla onnellinen myös ilman sitä. Niin ja oon ollut töissäkin kaksi kuukautta enkä tunne enää syyllisyyttä siitä.
Nyt on hyvä.