Ajattelin ensin kertoa vain ihania asioita, vaaleanpunaisia. Seuraavan tekstin kirjoitan kuitenkin osittain itseni - mutta myös muiden samassa tilanteessa olevien tai tulevien vuoksi.
Muutin tänään. Maanantaina oon virallisesti helsinkiläinen. Tai pohjanmaalainen, joka asuu Kalliossa. Ihan kuinka vaan.
Tää huoneisto ei vaan tunnu kodilta. Ei se riitä, et on mukavaa, sen täytyy olla paljon parempaa.
Vaikka meen huomenna takaisin Pohjanmaalle hakemaan tavaroita ja näkemään ehkä vielä joitakin, niin silti tuntuu että oon nyt kuin vanki. Mun pitäisi sopeutua tänne, oppia kulkemaan ja muistamaan missä kerroksessa ja rapussa asun. Täältä ei noin vain lähdetä porukoiden tai muun suvun luokse ja varsinkin nyt kun ei ole rahaakaan niin ei oikein mihinkään muuallekaan kehä kolmosen ulkopuolelle.
Tietenkin ne asiat, joidenka vuoksi muutin tänne on edelleen voimassa. Onhan se ihanaa asua lähellä Helsingin ydinkeskustaa, jossa voi oikeasti melkein mihin aikaa vuorokaudesta kulkea ja seikkailla. (Toki mua on varoiteltu, että Kalliossa se ei aina ole kovin viisasta.)
Oloa kuitenkin helpottaisi ehkä edes se, että olisi paikka minne mennä suorittamaan viimeinen työssäoppimisjakso. Ylipäätään outoa, kun on melkein tottunut että aina johonkin mieluisaan paikkaan pääsee ja ei tarvitse hakea kuin korkeintaan kahteen, niin nyt hakuja on ollut 12. Alkaa loppumaan ideat ja ennen kaikkea aika. Ehkä typerintä muuttaa Helsinkiin sillä asenteella, että aina jonnekin pääsee. Enkä toisaalta halua jäädä katumaan asioita jotka on jo tehty. Enkä edelleenkään usko, että kun vuokrasopimus päättyy elokuussa niin menisin takaisin porukoiden luokse. En ole siellä yhtään sen onnellisempi kuin täälläkään. Samaan kaupunkiin toisaalta voisi mennä, mutta en tiedä haluanko oikeasti sitäkään. Juuri nyt kaikki valinnat tuntuvat väärältä.
Odotan innolla, että pääsen kertomaan kuinka ihanaa tämä kaikki on. Tiedän että se päivä tulee - pakkohan sen on tulla, mutta en vaan malttaisi odottaa. Hyvin todennäköistähän on, että tämä on ihan normaalivaihe kun muuttaa kauaksi pois tutuista ympäristöistä, mutta kukaan ei vaan varoittanut tästä. Ja helpottaisihan se kummasti, että tässä vierellä olisi joku toinen tilanteessa elävä, jonka kanssa voisi yhdessä käydä tämän lävitse. Onhan mulla ystäviä, mutta tuntuisi pahalta kaataa kaikkia pelkästään heidän niskaansa. Ehkä olen nyt se nuoriso-ohjaaja, joka kaikista kipeiten tarvitsee nuoriso-ohjaajaa.
Muistin tätä lukiessa niiiiin hyvin sen fiiliksen, mikä mulla oli kun ihan virallisesti tänne muutin. Tulin Kristan kanssa ja ensimmäinen päivä meni ihmetellessä, mutta kun Krisse seuraavana aamuna talsi juna-asemalle ja palasi Lappiin niin olo oli niin lyöty. Tiesin toki, että se muuttaisi tänne itekin reilun viikon kuluttua, mutta viikko yksin ihan uudessa ja vieraassa kaupungissa 800 kilometrin päässä kotoa tuntui niin järkyttävältä ajatukselta, että olin ensimmäisen päivän ihan oikeasti lamaantunut enkä tiennyt yhtään mitä tehdä.
VastaaPoistaPelkäsin kuollakseni busseja ja kaikkea muutakin joukkoliikennettä, koska en osannut mitään muuta kuin mennä junalla keskustaan, mutta helpotuksekseni huomasin sit että julkisilla liikkuessa voi törttöillä ihan rauhassa, koska aivan sama mihin päättyy niin aina sieltä jotenkin pääsee pois :) Ise ravasin samoja katuja edestakaisin enkä ikinä muistanut mistä olin tullut, mutta yllättävän äkkiä nekin oppi!
Ja jos ei opi niin mitäs sitten, kyllä mäkin tässä juuri pari-kolme viikkoa sitten tulin pimeällä töistä kotiin, jäin vahingossa pois väärällä pysäkillä ja eksyin Etelä-Haagassa :D Puhumattakaan siitä, että menin kerran (tämän vuoden puolella) väärään metroon, hmmmmm.
Mutta tsemppii Helsinki-elämään totutteluun ja toivottavasti se huoneistokin alkaa tuntua kodikkaammalta! :) Kohtahan on kesäkin ja sitten vaan aletaan toteuttaa Kristan master plan (joka on sen omasta mielestä maailman paras) ja rillutellaan kaupungilla ja puistoissa yötä päivää!
<3 Mä oon niin ilonen ku mulla on kaks tuollasta lapintyttöä! :) Ja todellakin oon master planissa mukana, ja joskushan voidaan tietenkin toteuttaa sitä Kalliossakin, laskeskelin juuri että kyllä tähän patjaa saa mahtumaan... :D
Poistaps. Mä vähän niinku päätin että ens viikolla sä lähet mun kanssa IKEAan. Tai pyöräytät mulle yhden hodarin.
Jeeeee, mun on aikakin tutustua Kallioon, en oo ollut siellä kuin ohimennen enkä varmaan edes osais sinne (eli ei kantsi välittää vaikka Krista eilen niin paheksuvasti sanokin sulle puhelimessa, että "HMHHMPH tuhinatuhinaölinä miten sä voit eksyä siitä, sehän oli ihan kulman takana!?!?!?") :D Ja joo voin lähteä Ikeaan, mulla on ollutkin tarkotus mennä sinne mutten oo saanut takapuoltani raahattua sinne mitenkään päin! Palaan keskiviikko-iltana eli toivottavasti sitten pääsen vaikka silloin loppuviikosta törsäämään viimeisetkin rahani tähän ruotsalaiseen huonekaluparatiisiin! Hodaria joudut tosin vielä oottamaan hetken, joku pölli vuorot jotka olis tulleet mulle ja pääsen töihin vasta 15.4, olen katkera </3 Mutta sitte kun pääsen sinne niin teen sulle joku kerta maailman parhaan hodarin, panostan siihen ihan 100 prosenttisesti enkä esim. polta sitä!
PoistaHyvä, meitä Kallio-eksyjiä on siis kaksi!! :D Kristalla on vähän omat käsitykset siitä, mikä on kulman takana, varsinkin jos kantaa olallaan edellämainitun huonekaluparatiisin trendikästä kassia!
PoistaMäkin häivyn tosiaan nyt hetkeksi opintojen pariin Pohjanmaalle, mutta palailen varmasti jo viimeistään viikonlopuksi. Ikeareissu voisi siis olla aika hyvä. Hodareita tosin en syö muuutakuin sinun tekemänä (niin ja yllätys, yllätys - IKEASSA!!) Epäilen muiden myyjien ammattitaitoa. :D
No niin eli ei muuta kuin kohti Ikeaa sitten vain! Ikean puoli-ilmaiset hodarit on kyllä ihan must-juttu aina, sellanen pitää saada :D
Poista