YOLO

Tänään mun oli tarkoitus olla ahkera, mutta lopulta tajusin että miksi olla ahkera tänään kun voi aivan hyvin tehdä sen huomenna. Tai jättää tekemättä kokonaan.

Nyt blogitekstin kirjoittaminen saa korvata oppimispäiväkirjan tekemisen - opin kokoajan elämästä ihan kaikkea etten jaksa miettiä mitkä niistä tapahtuvat työssäoppimisen aikana tai varsinkaan liittyisivät oikeastaan mihinkään.
Tänään yks kysyi multa, onko tää nyt sitä mun unelma-ammattia. Enkä tosiaankaan tiedä, ainakin tämä on erittäin lähellä sitä. Vielä kun kroppa pysyisi mukana ja aurinko lämmittäisi seitsämältä aamulla bussipysäkillä.


Soittelin eilen äidin kanssa. Kerroin meneväni lauantaina kahden "pohjoosen tytön" kanssa kuuntelemaan mun miestä ja äiti kysyi että onko se puhelinmyyjä ottanut muhun siis yhteyttä.... Tajusin olevani aika toivoton romantikko - mulla on tällähetkellä kolme henkilöä joista puhun mun miehenä eikä kukaan niistä tietenkään tiedä tästä. Lisäksi näistä kahden kanssa olen puhunut siis vain kerran ja tämä kolmas ihanuus ei tiedä edes olemassaoloani. Pieni ristiriita kohtaa myös kun ajattelee että yhden kanssa olisin muuttamassa yhteen, toisen kanssa menossa kesällä naimisiin (olen jopa suunnitellut mitä kutsuissa lukisi) ja kolmannen kanssa tiedän paremmin lauantaina, vaikken olekaan menossa sen kanssa puhumaan ja epäilen vähän, pääsemmekö edes koskaan perille Kristan ja Jennin tuntien..! :D

"..lähet vasemmalle, portaat alas ja kun pääset ulos niin sitten oikealle ja suoraan vaan niin mun ärrä on siinä. :)" Helpot ohjeet vai mitä? NOOOOT. Oon alkanut harrastamaan päivittäin - en kuntosalilla käyntiä - vaan eksymistä. Nykyään onneksi ei tarvitse murehtia onko siihen varaa, sillä saan liikkua Helsingissä samalla hinnalla aivan kuinka paljon tahansa! Ja vaikka eräs kaverini sanoi että se, että osaan kulkea bussilla 23 ei tarkoita että osaisin liikkua Helsingissä niin mä oon alkanut sopeutua. Kotiutua.