Elämäni ensimmäinen juhannus ja vähän muutakin elämää

Tuntuu, ettei ole ollut mitään kirjoitettavaa taas pitkään aikaan.
Oon vaan viettäny kesälomaa ja värjäilly hiuksia. Vietin juhannusta tuttavaperheen kotona ja siellä taas naurettiinkin, että mulla on kyllä aina erivärinen pää kun mua näkee. Eikä siitä oo ees vuotta, kun ekan kerran värjäsin hiukset!

Aikalailla kesälomat on nyt vietetty ja nyt pitäis alkaa tekemään töitä, että saisi rahaa. Ainiin, ilmottauduin vihdoin autokouluun! Ja varattiin kaverin kanssa ne lennot sinne ulkomaillekkin, eli sinnekin menee sitten varmasti rahaa kun haluaa ostella kaikkea mukavaa kuitenkin! Haaveet koirastakin vain kasvaa päivittäin, mutta aattelin että voisin ensin hoitaa suurimman osan noista kuntoutusjaksoista ja tehdä ehkä työssäoppimisen Helsingissä ja ottaa koiran vasta kun pystyn sitoutumaan paremmin siihen, että oon yhdessä paikassa kerrallaan. Muutenkin oon jotenkin tosi turhautunut koko koira-asian suhteen, sillä tietenkin olen mennyt rakastumaan rotuun, jota ei aivan päivittäin tule vastaan eikä siis siksi voi olettaa, että se itselleen sopiva pentu löytyy silloin kun sormiaan napsauttaa.

Mulla on muuten nyt menossa antibioottikuuri. Tosi omituinen yskä on vaivannu mua jo yli viikon ja lopulta kun kävin uusimassa lääkityksen niin kerroin lääkärille tuosta mun yskästäkin. Tietenkin tähän samaan saumaan mahtui myös se, että mun oikomishoitoa jatkettiin aika isolla askelmalla ja hampaat on ollu tosi kipeet viimeaikoina! Nyt pitäisi myös joka yö pitää kaikenmaailman kuminauhoja suussa, mutta paljon vielä vaatii totuttelua nekin.

Nyt alan pakkaamaan laukkuja, sillä muutaman tunnin päästä pitäis olla lastenleirillä töissä!

Kotimatkalla

 

Uloskirjauduttuani tänään Ortonilta, menin kavereiden kanssa kiertelemään ja shoppailemaan pitkin Helsinkiä. Pääsin taas pitkästä aikaa metroon, joka julkisena kulkuvälineenä jotenkin kiehtoo ja kiinnostaa.

Viimeyönä sain muuten kaverin kanssa aivan kuningasidean. Suunnitellaan lähtevämme elokuussa ulkomaille!

Nyt laukku on täynnä Ortonista saatuja papereita (mun toinen kämppiksistä piirsi musta kuvan - vasemmalla kädellä ♥) ja aarteita - esimerkiksi 4 shokkiväripurkkia!

Toivoa on, onko rohkeutta?

Musta tuntuu, että joskus sillon kun olin Helsingissä aivan niitä ensimmäisiä kertoja, niin jätin puolet sydämestäni tänne. Palaan aina takaisin etsimään milloin ikävää Pohjanmaalle, milloin kauppoja mistä meilläpäin ei ole koskaan kuultukaan. Ja aina katson lähtiessäni junan ikkunasta, kuinka mukavaa tänne olisi jäädä asumaan. Kuitenkin samalla junan ollessa Pohjanmaalla, ihailen radan vieressä juoksevia pupuja ja lentäviä lintuja. Sitä kauneutta ei voi tajuta jos sitä ei näe.

Sunnuntaina otin taas kotipaikkakunnaltani Kokkolasta junan Helsinkiin. Olin saanut muutama viikko aikaisemmin odotetun puhelun, että pääsen yksilölliseen kuntoutukseen Invalidisäätiö Ortoniin. Tämä jakso alkoi maanantaina ja loppuu perjantaina ja syksyllä jatkuu taas.
Tällä viikolla vaikeinta on kuitenkin ollut sopeutua siihen, että osastoja on A:sta H:n ja kerroksia yhtä monta. Minä kun en koskaan ole ollut mikään kartanlukija, varsinkaan jos pitää kiireessä löytää jonnekin. Olen myös kävellyt umpikujaan aika monesti.
Mutta täällä mä oon, ja tosi onnellinen siitä että oikeasti pääsin tänne!

Mun sairaushistoriasta nyt lyhyesti vielä niin, että mulla on ollut kipuja ainakin yhtä kauan mitä oon puhunut. Kun mä olin 15, kivuista tuli niin kovia että alkoi se verikoe- ja kuvausrumba. Jos mä kirjottaisin tähän ne mun lopulliset magneettikuvauslöydökset niin niistä tuskin kukaan tajuaisi yhtään sen enempää kuin itsekään, mutta jotain aika pysyvää siellä on tapahtunut. Osa ennen syntymää, osa varmaan vasta sen jälkeen.
Vaikeinta on ollut se, että kun ei ole mitään selkeää sairautta, jonka tiedetään etenevän tietyn kaavan mukaan, niin jokaisella lääkärillä on oma näkemyksensä mun sairauteen. Tällähetkellä mulla on niin voimakas lääkitys, etten tunne juurikaan mitään, oon kuin väliaikaisella lomalla. Mutta koska tää lääkkeiden syöminen kaikkine sivuvaikutuksineen ei ole sitä elämää, mitä haluun elää, täytyy niitä selviytymiskeinoja löytää muualta.

Ja sä oot kaunis

Oon jo pitkään halunnut kirjoittaa blogia. Tai kirjoitanhan minä, kahtakin. Mutta blogia, jossa voisin kertoa miltä tuntuu olla:
-kolmannen vuoden nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelija,
-syntynyt 22.8.1994
-2 lapsen täti ja kaikkea muuta sitä, mitä arkielämääni kuuluu.

Ja juuri sitä tämä blogi tulee olemaan. Kyselkää, ihmetelkää, olkaa oikeassa ja väärässäkin.