Koti Pohjois-Helsingissä

Oon oikeasti kuvannut tän jo viikko sitten, mutta jostakin syystä julkaiseminen jäi.. :)
Mun kämppä, kuten varmaan videosta huomaakin, on todella vanha. Siinä on oma tunnelmansa ja tuntuu oikeasti aina välillä siltä kuin asuisi edelleen maalla! Mulla on ihan mahtavat naapurit, joiden seuraa aina toisinaan jopa kaipaan. Lisäksi meillä on oma vahtikoira Raksu, joka pitää huolen siitä ettei mun koirakuume pääse lakkaamaan!

Elämäntavat remonttiin

Viides päivä ilman herkkuja. Eilen kävin salilla kevyellä ryhmäliikuntatunnilla, joka paljastui erittäin rankaksi. En ollut ainut, jonka steppilauta oli oikeasti hiestä märkä loppurutistuksissa. Tunnin päätyttyä revin kädet täristen auki proteiinipatukan - vaikka mieli olisi tehnyt enemmän fazerin sinistä. Suihkuun päästyä olo oli kuitenkin ihan mahtava - näitä lisää!

Meillä Helsingin nolife-kolmikolla on menossa nyt pieni elämäntaparemontti. Päätettiin sunnuntaina kakkuja syöden, mitä saadaan maantaista eteenpäin syödä seuraavat neljä viikkoa. Mä olen halunnut jo pitkään toteuttaa tämän, koska jotenkin mua on oikeastaan aina kiinnostanut hirveesti kaikki ravitsemukseen liittyvät asiat. Niin ja tietenkin haluan yrittää murtaa sen myytin, että nämä "liikakilot" ei lähde kropasta, vaikka liikunnan lisäksi söisinkin mielestäni terveellisesti. Paljon on ehkä matkaa vielä siihen ruokavalioon josta asiantuntijat puhuvat, mutta on tämäkin alku.

Kuitenkaan varsinaisesti mulla ei ole mitään erityistä tavoitetta, vaikka huomasin jo tänään puntarilla käydessäni sen näyttävän lukuja, joita en tosiaankaan ole kahteen vuoteen nähnyt - enkä edes uskaltanut kaivata. Vaikka nyt olenkin todella motivoitunut, saattaa motivaatio kadota kun lähden taas sunnuntaina käymään Kokkolassa. Uskomatonta, että siitä ei ole vielä kahta viikkoakaan kun tulin sieltä ja taas oon menossa, mutta koska mun opiskelijaetuus poistuu kuun lopussa, ajattelin että nyt on hyvä tilaisuus käydä puolet halvemmalla hakemassa mm. talvivaatteet. Niin ja on siellä kai ihan kivoja tyyppejäkin, joita vois nähdä :D

Terkut Pohjanmaalta ja herkut Lasipalatsista

Voiko ihanemmin päivä enää alkaa.....! Oikeastaan heti herättyäni lähdin käymään keskustassa, jossa ostin yhdeltä tyypiltä untuvatyynyn ja -peiton. Mainittakoot nyt vielä, että ajattelin vain ja ainoastaan vieraita (joita mulla ei kyllä oikeasti edes juurikaan näy), sillä olen itse untuva-allergikko.
Tämän lisäksi keskustassa jaettiin ilmaisia frezza-kahveja ja sain siitä sitten junassa nautiskella kun tulin takaisin kotiin. Ajattelin että alan nukkumaan, sillä en ole vielä kokonaan toipunut flunssasta, jonka sain pohjanmaareissultani, mutta sitten sain facebookissa viestin. Mun muuttolaatikot pääsi vihdoin uuteen kotiin!
Tunnin päästä suuntaan keskustaan uudelleen, sillä Krista täyttää tänään pyöreitä ja ollaan menossa kahville. En tiedä onko Kristalla ja Jennillä jokin suunnitelma, minne, mutta ainakin itse haaveilen jo Lasipalatsin kahvilasta ja sen törkyhintaisista leivoksista. <3

Mutta niin, viimeviikon ja muutaman päivän siitäkin edellisestä vietin Kokkolassa, josta oon siis kotoisin. Tein myös kahden vuorokauden matkan Vaasaan.
Näin tuon vähän yli viikon aikana oikeastaan kaikkia joita halusinkin ja pääsin juhlistamaan myös kummityttöni ensimmäistä syntymäpäivää. Vaikka oon ajatellut, että itken nykyään oikeastaan vaan jos katon jotain surullista ohjelmaa tai kuuntelen jotain herkkää biisiä (tai luen kirjan Jonakin päivänä kaduttaa) niin mun muru saa kyllä samat tunteet pintaan. Juuri kun se aina kerkeää tottua muhun, pyytää syliin ja nauraa mulle ja mun kanssa, mä lähden pois. Ja kuitenkin oon aivan törkeen onnellinen siitä, että mulla on koti nimenomaan Helsingissä.

Kävin myös mun entisellä yläasteella. Tuntui, että oon taas se sama tyyppi, joka tuli ensimmäistä kertaa sinne. Mua jännitti ihan hirveesti. Istuin siellä kuin mikäkin seiskaluokkalainen, kuuntelin muiden hyviä juttuja ja yritin nauraa äänettömästi. Niin ja kävin tietenkin myös moikkaamassa muutamaa opettajaa. Yhdelle mun oli tarkoitus sanoa kiitos, mutta sen sanominen olikin yllättävän hankalaa. Tuntui kuitenkin todella hyvältä, kun juurikin tämä samainen opettaja kertoi kuullessaan minkä ammatin itselleni opiskelin ysin jälkeen, että tää on varmaan ammatti, joka todellakin sopii mulle. Siltä mustakin tuntuu.

ps. Mun uusi ranskanbulldogi-laukku on mun uusin rakkaus. <3 Se yltää mua melkein lantioon, eli sain otettua mukaani myös tavaroita, joita en ajatellut saavani mukaan ilman että vuokraan pakettiautoa (jota en muuten todellakaan ajaisi itse!! Kävin kahtena päivänä ajelemassa ja tein enemmän virheitä mitä ikinä autokoulussa. Sen jälkeen myös pyörällä ajaminen pelotti aivan kamalasti :D)
pps. Sillä tuo rakkaus kuljetti mukaani myös ratsastuskypärän, kysynkin sinulta Jenni (lol en muista sun toista nimeä enkä aio mainita sukunimeä), tahdotko ratsastaa kanssani elämäsi loppuun saakka?