Mun koti on täällä

Mulla on koti. Maanantaina kävin vihdoin Vantaalla kirjoittamassa vuokrasopimuksen asunnosta, jossa olin käynyt kahdesti aiemmin ja josta en tiennyt juuri mitään. Kovin viisas en vieläkään ole, mutta sen tiedän, että oon aivan rakastunut.
Alkuperäinen suunnitelma oli hankkia tavaroita paljon käsissä ja loppu kotiinkuljetuksilla. Myös vaihtoehto siitä, että vuokrataan Kristan kanssa pakettiauto kävi mielessä ja oli mun unissa usein. Tosin aika painajasmaisissa.
Lopulta tein taas jotain, mitä en miettinyt ollenkaan. Laitoin nettiin ilmoituksen, että tarvitsen pakettiautoa ja kuskia. Niinpä sitten maanantaina juostuani ensin ympäri virastoja uuden vuokrasopimuksen kanssa ja sitten vielä kilpailutettuani sähkö- ja vakuutusyhtiöt menin vielä salillekin juoksemaan. Sitten mulle soitti joku ja keski kauan tajuta, mistä on kyse. Mulla oli seuraavalle päivälle auto ja kuski.
Loppuilta olikin ikean nettisivuilla tuotteiden allekkain laskua ja lopputulosta siihen, että ostoksien jälkeen käteen jää 32 euroa, mutta saanpa sänkyni.

Ja tällä asenteella matkasin bussilla aamulla (miksi ensimmäinen ilmainen bussi menee vasta kello 12? Enpä olisi muuten ikinä uskonut käyttäväni kellonajasta 12 termiä "vasta" :D) tuonne kuuluisaan paratiisiin. Hyvä suunnitelma tosin uhkasi kaatua heti. Minkäs sille mahtaa kun vastaan tulee aivan loistava, edullinen nojatuoli? Lopulta se oli yksi niistä harvoista heräteostoksista, mitkä jäivät hyllyyn odottamaan toista perhettä.
En nimittäin ostanut mitään, mitä hieno suunnitelmani piti sisällään. Kovasti olin sänkyä ostamassa, mutta se oli sitä ennen, kun huomasin unelmieni sohvasängyn olevan tarjouksessa. Siinä ei paljon enää mietitty, vaan lopulta löysin itseni nostamassa painavia laatikoita ja saaden jopa apua muilta asiakkailta. Sohvasänkyyn piti tietenkin ostaa myös patjat, mutta ne ei suinkaan ollut ainoat ostokset tuolta reissulta.. Sain vähän täytettä myös täysin tyhjään keittiön kaappiini ja pussilakanasettejä.
Rahaa jäi lopulta miltein satanen enemmän, mitä olisi jäänyt jos olisin ostanut sängyn. Onhan se joo varmasti vähän mukavempi unielämys, muttta joskus on muutettava suunnitelmia.

Olin varma, että mun kuski tekee oharit tai on joku muuten vain hullu. Mutta kaikki sujui oikein suunnitelmien mukaan ja saatan tarvita kyseistä miestä myös jatkossa. Eksyttiin vähän mun kotikulmilla ja kun lopulta löydettiin perille niin siihen tuli myös yksi mun naapuri kantamaan tavaroita! :)

Tuntui oudolta nähdä se paikka ensimmäistä kertaa mun kotina. Täysin tyhjähän se ei ollut, oltiin edellisen vuokralaisen kanssa sovittu, että se saa jättää kaiken mitä ei tarvitse ja olin siltä jotain ostanutkin. Eniten ilahduin kyllä siitä, kuinka se oli jättänyt vaikka mitä pesuaineita tuonne! Juuri nyt kun en millään jaksaisikaan miettiä, mitä kaikkia aineita tulen tarvitsemaan lähiviikkoina.

Tiistainen lounas uudessa kodissa. Koska ruokailuvälineitä (paitsi ne muutama ikea-ostos) saatika sitten sähköjä ei vielä ole ja mukana oli muutama hassu kolikko, löytyi lähikaupasta tämmöinen ratkaisu. Enkä muuten kerkeä tottua siihen, että kauppaan olisi pitkä matka. Tästä Kallion asunnolta on pitänyt ylittää pieni tie ja nyt pitää kävellä omasta pihasta pois. Kelpaa.

Sähköjen uupuminen on tosiaan vielä asia, mikä vähän jännittää. Lisäksi postimies soitteli, että osoite, mikä mun vuokrasopimuksessa lukee on väärä. Se saattaa selittää sen, miksi mulle luvattiin sähköfirmalta sähköt tälle päivälle, muttei niitä ole näkynyt.

7 hehtaarin palatsi

..Vai olikohan ne sittenkin neliöitä.

• Missä? Kalliossa, tai kuten Miika Nousiainen sanoo, Hakaniemessä.
• Kenen kanssa? Kahden kivan naisen.
• Videonkuvaustaidot? Ei ole :D
  
  
  Tässä talossa seinät ovat suoria? + Yllätin itseni yks päivä askartelemalla.

On muka liian vähän aikaa jäljellä

Kuuntelin yläasteikäisenä paljon Yö-yhtyettä. Kuvittelin usein, että ne biisit kertovat musta / mun tutuista. Nyt monien vuosien jälkeen, löysin tuon bändin uudestaan. Tuntuu hyvältä, vähän haikealtakin.
Ymmärsin, ettei mikään ole enää samalla tavalla. Mä en kuulu samoihin piireihin, en tunne kotikaupungin kuvioita, yleisiä teinien hengauspaikkoja, uimarantojen sinilevätilannetta tai vaatekauppoja. Mä en tunne mitään enää samalla tavalla kuin ennen. Vaikka haluaisin olla lähellä, olen kaukana. Äiti sen sanoi, ensimmäinen kesä kuuteen vuoteen, kun en ole menossa viikoksi ratsastusleirille.

Mun koti ei oo täällä. Tuntuu tosi hyvältä kertoa pohjanmaalaisista juurista ja sanoa asuvansa Helsingissä. Stadilainen musta ei ikinä tule, mutta helsinkiläiseksi muutun ehkä joskus. Paitsi että mun tuleva koti on Vantaan rajalla, mutta mitä väliä ;)

Kuitenkin monen vuoden tauon jälkeen huomaan löytäväni Kokkolasta hyviä asioita. Siellä on ehkä kaksi kauppaa, mitä ei ole Helsingissä ja rakastuin niiden molempien tarjontaan ja hintaan. Melkein niin paljon, että punnitsin niiden ja IKEAn välillä. Mun kummityttökin on jo iso tyttö, se nauraa mulle ja mun kanssa. Vietin aikaa myös mun lapsuuden kaverin kanssa ja joku siinä on, mutta rakastun aina niiden vanhimpaan koiraan. Kuten nytkin.

Tunnen Kokkolasta enemmän ihmisiä, mutta silti tuntuu hyvältä huomata, että oikeastaan kaikki vähäiset ihmiset, joita tunnen Helsingin lähettyviltä, on mulle tosi rakkaita. Osan niistä olen tuntenut vasta hetken, joidenkin kanssa ollaan nähty ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Uskon todellakin siihen, että netistä voi löytää pitkäaikaisia ystäviä.

Myrskyn jälkeen on poutasää - vihdoin!

Kuten ehkä tiedättekin, mun vuokrasopimus päättyy alle kuuden viikon kuluttua. Mä oon sen asian tiimoilta valvonut monia öitä ja ollu tosi epätoivoinen ja turhautunut. Mutta kuitenkin aina jostain mä sitä voimaa saan, ja nyt mulla on taas sellainen olo että ehkä sittenkin ollaan jo voiton puolella.

Elämä pyörii paljon suhteilla. Harmittelin monesti opiskeluaikoina, miksi tein kaksi työharjoittelua Kokkolassa, vaikka tiesin jo silloin etten aio valmistumisen jälkeen jäädä sinne. Sain noiden työharjottelujen aikana kaksi työtarjousta (+Vaasassa mulla olis kalan fileeraajaana töitä, hah!) ja edes se ei saanut mua jäämään. Onneksi sentään kahden viimeisen harjottelun kohdalla olin jo viisaampi ja pääsin merkitsemään facebook-profiiliin "Asuu paikkakunnalla Helsinki, Finland." (Vaikka oikeasti asuin kyllä sen ekan Helsinki-harjottelun Porvoossa... :D)
No silti, vaikka oon rakastanut sitä ettei Helsingissä ole paljon tuttuja, niin se tuo väistämättä myös sen, ettei myöskään ole niitä suhteita. Kukaan niistä, jotka etsii työntekijöitä, ei ole koskaan aiemmin nähnyt mun nimeä. Kukaan ei osaa yhdistää mua kehenkään, eikä voi tietää olenko oikeasti sitä mitä vaikka työhakemuksessa itsestäni kerron.

Kuitenkin yllättäen mulla löytyikin asunnon etsimisen kannalta suhteita. Mun yhdellä uudella tuttavuudella on kiinteistönvälitysfirma. Mun tilanne tuli puheeksi yksi päivä vähän vahingossa ja sain heti puhelinnumeron, joka johti viisi tuntia myöhemmin siihen, että olin käynyt katsomassa asuntoa.
MUTTA. Se sijaitsee alueella, jonne en ikinä ajatellut muuttavani. Ennen Helsinkiin muuttamista ajattelin, että Helsinkiä se kaikki on (myös Espoo ja Vantaa), eikä sillä ole mitään väliä, missä siellä asuu. Kuitenkin tää mun uusi koti ei kilometrimääräisesti sijaitse kovin kaukana vaikka Kristan ja Jennin koteja (n. 10 kilometriä), mutta erityisesti yöaikaan siihen matkaan saa helposti käytettyä yli tunnin. Ja se on ihan järkyttävää. + Mä en enää kuuluis stereotypiaan "kaikki ne kehä ykkösen sisäpuolella asuvat", sillä asuisin melkeen kehä 3:lla, haha!!! :D

En oo kuitenkaan uskaltanut puhua tästä vielä hirveästi, vaikka todellisuudessa oon jo kattonut, mitä kaikkea haluan ostaa sinne ja suunnitellut muutenkin kaikkea. Mutta koska missään papereissa ei vielä ole mun nimeä, pitäis malttaa vielä.
(Kuvat ei liity mihinkään, mutta ne kertoo siitä että tää on oikeasti mun elämäni paras kesä! Ensimmäinen Helsinkikesä.)