Silmäni avasin ja maailman näin. Maailmaa katsomaan jäin.

Mulla on ihania uusia naapureita. Ne vie mua ympäri kylää, tutustuttaa paikkoihin ja kertoo, ketkä on hyviä ihmisiä ja ketkä niitä, joiden kanssa ei kannata jutella. Ne kyselee mun juurista, arvailee mun ikää, sanoo että saan soittaa yöllä musiikkia - kunhan se on hyvää. (Vuosi 85 on kieltolistalla.)

Niin, tämä on tosiaan kylä. Oikeasti asun siis edelleen Helsingissä, mutta siltä ei tunnu todellakaan. Mä asun puukerrostalossa, joka on rakennettu melkein 90 vuotta sitten. Ja siltä näyttää suurin osa muustakin alueesta. Ei aivan heti uskoisi, että junalla pääsee Helsingin ytimeen alle 20 minuutissa ja lähin suuri kauppakeskus sijaitsee kävelymatkan päässä.

Mun muutto on vielä pahasti kesken. Mä en ole aivan sisäistänyt, että mun postinumero suureni 200 numerolla ja mä oikeasti rakennan itselleni kotia. Vielä tosin lattialla nukkuen, mutta että jonain päivänä tää on juuri sen näköinen, kuin itse haluan.

Muistinko kertoa, että oon rakastunut tähän? Niin muuten, tallennan varmaan nämä fiilikset ja tämän asunnon myös videolle. Mutta ehkä vasta sitten, kun saan edellisestä asunnosta kaiken tänne. Niin, pahvilaatikot ja niiden kanssa matkustaminen on viimeaikoina tullut tutuksi.